Tule mukaan

Tule mukaan

Amman vierailujen järjestämiseen liittyvien talkooponnistusten lisäksi Suomen Amma-keskus ry järjestää monenlaista toimintaa.

Eri puolilla Suomea järjestetään säännöllisesti Amma-iltoja eli satsangeja. Yhdistys järjestää vuosittain myös kesäretriitin, jonka vetäjäksi Amma lähettää jonkun pitkäaikaisimmista oppilaistaan.

Vuosittain järjestetään myös useita kursseja joilla opetetaan Amman kehittämää IAM-meditaatiotekniikkaa.

Amman perustamalla kansainvälisellä GreenFriends ympäristöliikkeellä on ruohonjuuritason toimintaa myös Suomessa mm. luontoretkiä ja ekoretriittejä.

Amma-illat


Eri puolilla Suomea järjestetään säännöllisesti Amma-iltoja eli satsangeja. Sanskriitinkielinen sana satsang tarkoittaa kokoontumista yhteen totuuden seurassa. Amma-illat voivat tuoda meidät yhteen paitsi keskenämme myös lähempään yhteyteen perimmäisen totuuden kanssa. Lue lisää!

Retriitit

Suomen Amma-keskus ry järjestää vuosittain kesäretriitin. Viime vuosina vieraanamme on ollut Amman läheisimpiin oppilaisiin kuuluva brahmachari Shubamrita Chaitanya, joka tunnetaan taidotaan välittää henkistä viisautta käytännöllisellä ja helposti ymmärrettävällä tavalla.

Retriittien ohjelmassa on mm. opetuspuheita, meditaatioita, henkisiä lauluja eli bhajaneita, bhajan-oppitunti sekä paljon vapaamuotoista yhdessäoloa. Retriitissä on myös mahdollista esittää Shubamritalle kysymyksiä henkisyyteen liittyvistä asioista. Lue lisää!

IAM-meditaatiokurssit

Amman kehittämä IAM-meditaatiotekniikka (Integrated Amrita Meditation Technique®) auttaa meitä kohti tasapainoisempaa ja positiivisempaa elämää. Amma haluaa tarjota IAM-meditaatiotekniikan kaikille, jotka haluavat oppia sen, ja osallistujilta veloitetaan vain välttämättömät tila- ja järjestelykulut.

IAM tekniikka voi johdattaa meidät todelliseen päämääräämme, eli oivallukseen todellisesta Itsestämme. Meditaatio voi toimia apuvälineenä myös heille, jotka etsivät täyttymystä elämässään materiaalisella tasolla. Avaamalla kanavan sisäiseen luovuteen ja itseilmaisuun, tämä IAM auttaa meitä eteenpäin henkisellä polullamme. Lue lisää!

GreenFriends

GreenFriends on Embracing the World -järjestön maailmaanlaajuinen ympäristöliike. Se toimii lisätäkseen ruohonjuuritasolla ympäristötietoisuutta sekä paikallista osallistumista toimiin ympäristön hyväksi eri puolilla maailmaa.

GreenFriendsin johtoajatuksen on, että luonto on ihmiskunnan ja kaikkien elävien olentojen äiti ja siten velvollisuutemme on pitää huolta hänestä. Green Friends on istuttanut yli miljoona puuta ympäri maailmaa vuodesta 2001 lähtien. Lue lisää!

AYUDH-nuortenjärjestö

AYUDH on Amman perustaman Embracing the World – hyväntekeväisyysverkoston nuorten järjestö. AYUDH perustettiin vuonna 2001 ja sillä on toimintaa Euroopassa, Yhdysvalloissa, Afrikassa, Aasiassa ja Australiassa. Järjestö on tarkoitettu pääosin 15-30-vuotiaille nuorille uskonnosta, sosiaalisesta tai kulttuurisesta taustasta riippumatta. AYUDH on aktiivinen sosiaalipalvelun, luonnonsuojelun, itsensä kehittämisen ja toisiin kulttuureihin tutustumisen saralla, ja se järjestää myös nuorten leirejä Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa. Lue lisää.

Kansainväliset keskukset

Amman nimiin on perustettu yli 350 keskusta eri puolilla maailmaa. Niistä suurin on Amman kotikylään syntynyt Amritapurin henkinen keskus, jossa asuu yli 3000 asukkaan kansainvälinen yhteisö.

Myös useissa Euroopan maissa toimii oma keskus.

Kansainvälisten keskusten yhteystiedot löydät täältä.