Päivitetty 19.7.2009

Retriittipaikkana toimi Porvoon läheisyydessä Pernajan kunnassa sijaitseva Suvikunta -niminen tila. Saimme jälleen vieraaksemme suomalaisille jo tutuksi tulleen brahmachari Shubamrita Chaitanyan, jonka innoittavia puheita ja bhajaneita saapui kuulemaan ennätykselliset 150 osallistujaa. Iloksemme näimme retriitissä myös useita uusia ihmisiä, jotka olivat saapuneet paikalle kuulemaan Amman opetuksia.

Ohjelma pidettiin meren rannalle pystytetyssä värikkäässä ja tunnelmallisessa juhlateltassa. Perjantai-iltana Shubamrita kertoi kauniisti, kuinka elämässämme on kaksi tärkeää päivää. Ensimmäinen päivä on se, kun synnymme. Toinen on se, kun oivallamme miksi olemme syntyneet. Suurin osa ihmisistä kokee kuitenkin näistä päivistä vain ensimmäisen. He syntyvät, mutta eivät koskaan ymmärrä, miksi ovat syntyneet. Amman kaltaiset suuret mestarit auttavat meitä ymmärtämään, miksi olemme syntyneet. He auttavat meitä ikään kuin heräämään ja saavuttamaan elämämme päämäärän.

Lauantain satsangissa Shubamrita puhui kypsyydestä. Olemme usein kuulleet kypsyydestä muun muassa lapsuudessamme ja kouluissa. Myös henkisyydessä mainitaan usein sana kypsyys. Meillä saattaa olla kypsyydestä monia erilaisia mielikuvia kuten esimerkiksi se, että vanhat ja harmaatukkaiset henkilöt ovat kypsiä ihmisiä. Mutta ikä ei automaattisesti tuo kypsyyttä. Lapset taas sen sijaan saattavat esittää kypsempiä kuin ovat. He voivat esimerkiksi nousta tuolille ja sanoa: "Hei katso isä, olen pidempi kuin sinä!". Kun näemme tällaista käyttäytymistä, niin nauramme, koska tiedämme, että he ovat lapsia ja käyttäytyvät lapsellisesti. Mutta myös aikuisten kohdalla saatamme nähdä samankaltaista käyttäytymistä. Rikas mies saattaa esimerkiksi sanoa: "Etkö tiedä kuka minä olen?", vaikka todellisuudessa hän ei itse tiedä kuka hän tosiasiassa on.

Amma sanoo, että kasvamisemme tapahtuu kahdella tavalla: ensimmäiseksi, tulemme kaikki vanhoiksi ja toiseksi kasvamme kypsiksi. Näistä ensimmäinen on kaikille pakollinen, mutta toinen on vapaaehtoinen ja se tarvitsee meidän omaa ponnisteluamme. Vanheneminen ei tarvitse lainkaan ponnistelua, ja se on tie kuolemaan. Kasvaminen kohti kypsyyttä taas vaatii ponnistelua, ja se on tie kohti kuolemattomuutta.

Kukaan ei voi kauaa esittää kypsempää kuin todellisuudessa on, aivan kuten kukaan ei voi pitkään näytellä kuollutta. Shubamrita kertoi tästä esimerkin: Oli mies joka pelkäsi kuolemaa. Niinpä hän teki itsestään lukuisia näköispatsaita hämätäkseen kuolemaa, kun se saapuisi häntä noutamaan. Ja kun kuolema sitten saapui, niin kuolema hämmentyi, kun näki lukuisia samannäköisiä henkilöitä, eikä osannut siten erottaa oikeaa henkilöä patsaiden joukosta. Niinpä kuolema alkoi tarkastella patsaita ja paljastaakseen hakemansa henkilön hän sanoi: "Hmm... olet tehnyt erittäin taitavaa työtä, mutta yhden virheen olet tehnyt.". Mies ei pystynyt pidättelemään, vaan sillä samalla hetkellä ponkaisi esiin patsaiden joukosta ja sanoi" Mitä! Missä olen tehnyt virheen?". Ja kuolema vastasi: "Tämä se oli, tulehan mukaani". Tarinan opetus on se, että kun vähän raaputamme pintaa, epäkypsyytemme tulee helposti esiin. Kypsyytemme tulisi olla lasten kaltaista. On suuri ero olla lapsen kaltainen kuin lapsellinen.
Kun katselemme lapsia, näemme heissä monia hyviä ominaisuuksia. He elävät tässä hetkessä, eivätkä murehdi mennyttä eivätkä tulevaisuutta. Lapset eivät tuomitse, ja he ovat viattomia. Lapsilla ei myöskään ole tilanteista ennakkoluuloja. Juuri näitä lasten ominaisuuksia tarvitsemme myös henkisyydessä kasvaessamme kypsiksi. Mutta sen sijaan emme tarvitse lasten huonoja ominaisuuksia kuten kiukuttelua, kärsimättömyyttä jne.

Pelkät elämänkokemukset eivät tuo kypsyyttä, vaan se, että opimme niistä. Meidän on opittava läksymme oikein. Ensimmäiseksi meidän on hyväksyttävä itsemme sellaisina kuin olemme, jotta voimme olla kypsiä. Ei tule yrittää olla jokin muu kuin olet. Se olisi kuin pitäisi naamiota. Naamio ei kypsy, mutta kasvot sen takana ryppyyntyvät ja naamio pysyy samana. Tärkeä askel on oivaltaa kuka olen ja mitä tunnen. Ei tule elää kuten muut meiltä odottavat. Toiseksi meidän on opittava elämän kokemuksistamme. Kokemukset tekevät meidät myös avoimiksi ja vahvemmiksi. Kolmanneksi meidän tulee ottaa vastuu omasta elämästämme. Meillä on usein taipumus syyttää olosuhteita ja muita ihmisiä siitä, mitä meille tapahtuu. Lopulta syytämme kaikesta Jumalaa. Kypsät ihmiset eivät reagoi, vaan ottavat vastuuta. Tunnetilat eivät saa heitä valtaansa, ja he pystyvät toimimaan kriittisissäkin tilanteissa. Kun oppilas on kypsä, mestari sytyttää oppilaassa tietoisuuden valon.

Sunnuntaina Shubamrita puhui mielen tasapainosta. Hän kuvasi kolmea mielen estettä henkisellä polullamme, ja kuinka ne poistetaan. Ensimmäinen on mielen epäpuhtaudet, ja ne poistetaan oikean toiminnan, karma joogan avulla, tekemällä esimerkiksi epäitsekästä palvelutyötä. Toinen este on mielen heiluriliike, mielen epävakaus. Mieli on kuin kellon puntari, joka heilahtelee puolelta toiselle ääripäiden välillä kuten esimerkiksi ilo ja suru, kärsimys ja nautinto jne. Mielen epävakaus poistetaan harjoittamalla bhaktia eli kehittämällä rakkautta ja antaumuksen asennetta. Kolmas este on mielen huntu, eli emme näe asioita sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Mielen huntu taas poistetaan jnana -joogan, oikean tiedon avulla. Henkisen tiedon avulla opimme näkemään asiat oikealla tavalla. Tarvitsemme siis kaikkia näitä kolmea ominaisuutta, kuten lintu tarvitsee lentääkseen kahta siipeä ja pyrstöä: Kaksi siipeä ovat epäitsekkäät teot ja antaumus ja pyrstönä toimii oikea tieto, joka ohjaa meitä.

Mielenkiintoisten ja innoittavien puheiden jälkeen saimme kuulla bhajaneita Shubamritan johdolla hänen avustajanaan toimineen Nathin ja Sathyan säestäminä. Retriitin päätteeksi saimme nähdä osallistujien ryhmätöiden näytelmiä. Esitykset kuvasivat hauskasti henkisyyden eri aihealueita; uskoa, takertumattomuutta ja peräänantamattomuutta.

Retriitin aikana saimme ohjelman lisäksi nauttia maittavia kasvisruokia. Ruokahuolto keittiössä edellytti tavallista enemmän sevaa eli epäitsekästä palvelutyötä. Useat retriittiin osallistujat lahjoittivat retriitin aikana oman työpanoksensa niin keittiössä kuin muissakin seva-kohteissa. Avustustyön tärkeyttä ei unohdettu retriittipaikan ulkopuolellakaan, sillä monet tekivät myös lahjoituksia Amman hyväntekeväisyysprojekteihin Intiassa Amman innoittamana ja saimme yhdessä luotua onnistuneen ja ikimuistoisen retriittiviikonlopun Suomen kesäisissä tunnelmissa. Kiitos Ammalle ja Shubamritalle.

Lokaha Samastaha Sukhino Bhavantu - Olkoot kaikki olennot onnellisia kaikissa maailmoissa!

Porvoon Satsang -ryhmä